keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Alkusyksyn kuulumisia 2016


Kesätauko meni lomaillessa ja voimia syksyyn ja talveen kerätessä. 

Olemme olleet jo parisen kuukautta täydessä työn touhussa. Asiakasperheiden määrä jatkaa huimaa kasvuaan. Se kertoo ettei lasten ja perheiden hätä ja avuntarve ole mihinkään kadonneet, päinvastoin.

Ravintola Julinia tarjosi elo-syyskuun vaihteessa asiakasperheillemme mahdollisuuden päästä nauttimaan ravintolaillallisesta. Neljänä iltana tilaisuudesta pääsi osallistumaan yli 320 asiakastamme. Kiitos ravintola Julinia ja Iiro Toivonen, joka lahjoitti tapahtuman!

PerkinElmer tempaisi hankkimalla pari sataa reilua kassillista hyödyllisiä elintarvikkeita ja muuta kodin perustarviketta. He tulivat itse paikan päälle jakamaan lahjoituksensa, jotka tulivat tosi tarpeeseen asiakkaille. Kiitos PerkinElmerin väki!

Saimme kesäloman kynnyksellä tervetulleina lahjoituksina erilaisia pääsylippuja, joilla lapset ovat päässeet nauttimaan monista kesän riemuista, jotka muutoin olisivat olleet heiltä tavoittamattomissa. 

Saaduilla lahjoitusvaroilla olemme myös voineet ostaa mm jäätelölippuja sekä lisää pääsylippuja eri paikkoihin, kuten Jukupark ja Caribia sekä Superpark, olemme myös voineet tukea leirejä ja erilaisia harrastuksia, jotka ovat lapsille todella tärkeitä ja jotka ilman tukea jäisivät toteutumatta. Kiitos lahjoittajille!

Olimme syyskuussa mukana mm Fight back juoksutapahtumassa ja Kupittaanpuiston jäätelökioski järjesti tempauksen, jossa lapset saivat lahjoittamansa lelun tilalle pehmiksen. Monessa mukana siis! 

Syys- ja talvivaatteiden sekä -varusteiden esillelaitto on käynnissä, jäljellä olevat kesätarvikkeet ja vaatteet varastoidaan odottamaan uutta kesää. Lisää ajankohtaisia vaatteita ja harrastusvälineitä tarvitaan. Sellaisia, jotka ovat puhtaita, ehjiä ja tätä päivää. Emme toivo yhdenkään lapsen joutuvan pukemaan ylleen vaatteita, jotka erottavat hänet joukosta. Samoin esim luistimien tulee olla ehjiä, ruuvit kiinni, nauhat mukana ja saa mielellään olla teroitetutkin. Suksissa pitää olla siteet, jotka käyvät nykymonoihin tai saa toki olla monot mukana.

Otamme kiitollisina vastaan lahjoituksia aukioloaikoinamme, ke 10-14, to 10-14 ja parillisten viikkojen maanantaisin 17-19. Ja aina voi ottaa yhteyttä puhelimitse 044 788 0815 em aikoina tai sähköpostilla turku@hopeyhdistys.fi. Yhteystiedot löytyvät myös nettisivulta.

Lämmin kiitos kaikille toimintaamme tukeville, yksityisille ja yrityksille! Kiitos että välität!

Hyvää syksyä!

Toivottaa Hope Yhdessä & Yhteisesti ry, Turun vapaaehtoiset

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Hyvää Toivon päivää!

Tänään 4.6. vietetään Toivon päivää, eräänlaista Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n vuosipäivää. Turun paikallisyhdistys palkitsi Toivon päivän kunniaksi Ravintola Julinian omistajan Iiro Toivasen, joka on tehnyt pitkäjänteistä auttamistyötä vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Vielä kerran onnea!

Kesäsäät saapuivat yhtäkkiä jo toukokuussa ja kesävaatteiden ja -tarvikkeiden kysyntä on ollut suurta. Asiakasperheiden määrä kasvaa edelleen kovaa vauhtia, kevään aikana asiakasperheitä on ollut jo lähes 180 ja niissä lapsia yhteensä 440. Kiitos kaikkien lahjoittajien, paljon apua on jaettu ja saatu. Pääosa avusta kohdistuu aina lapsiin, mutta äitienpäivänä muistettiin myös äitejä kahvipaketeilla.

Vaate- ja tavaralahjoitusten lisäksi on tehty myös monenlaista muuta yhteistyötä, joka on mahdollistanut lapsiperheille erilaisia pieniä kokemuksia ja elämyksiä. Erityisesti mainitsen tässä Titinalle-konsertin, johon pääsi muutamia lapsiperheitä ja lisäksi Rosso tarjosi ravintolakokemuksen yhdelle perheelle. Lisäksi Kakkuhiiri lahjoitti upean täytekakun yhdelle onnelliselle synttärisankarille. Harrastustukia on myös myönnetty ja yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa saatu järjestettyä lapsille paikkoja erilaisille harrastusleireille.

Kevään aikana Hope Turku on saanut tehdä yhteistyötä myös isompien tapahtumien kanssa Turun Sanomat järjesti popup-kirppiksen Turun torilla 22.5.16 ja tapahtuman tuotto ohjattiin Hope Turun auttamistyöhön. Aikaisemmin keväällä myös Scandic Julian kirpputorin totoilla tuettiin Hopen toimintaa. Kesäkuussa taas osa lapsista pääsee Seikkisrock-tapahtumaan.

Hope Turun toimintaa ovat tukeneet myös Ida ja Lauri Reinikaisen säätiö, Turun Zonta-kerho ja Turun kaupunki. Lisäksi yksittäiset henkilöt ovat halunneet ohjata merkkipäivämuistamisiaan Turun Hopen toimintaan.

Lämmin kiitos vielä kaikille lahjoittajille!

Hyvää kesää toivottaen
Hope Yhdessä & Yhteisesti, Turun vapaaehtoiset

torstai 14. huhtikuuta 2016

Yli 30 polkupyörää - Kiitos!

Kevätaurinko paistaa ja pyöräteitä harjataan puhtaiksi, pyöräilykausi on siis selvästi alkanut. Valtavan suuret kiitokset kaikille polkupyöriä lahjoittaneille, saimme todellakin välittää eteenpäin yli 30 hyväkuntoista, lapsille ja nuorille sopivaa polkupyörää. Näimme paljon onnellisia pieniä pyöräilijöitä ja heidän kiitollisia vanhempiaan. Kiitos myös Telegraafille viestintä-avusta, Hope sai kampanjan myötä paljon näkyvyyttä, katso esimerkiksi Turun Sanomat, Aamuset ja Yle.  


Asiakasperheitä riittää, vuoden alusta asiakasperheitä on ollut jo lähes 150 ja heistä uusia asiakkaita on lähes kolmannes. Avuntarve siis kasvaa, mutta onneksi myös lahjoittajia on ollut paljon. Polkupyörien lisäksi hyväkuntoisia kevätvaatteita ja -jalkineita on saatu mukavasti niin yksityisiltä lahjoittajilta kuin isommista kampanjoista, esimerkiksi Tekstiilitalkoiden kautta. 

Myös harrastustukea on voitu myöntää muutamille lapsille, joiden liikuntaharrastuksen jatko on ollut vaakalaudalla. Harrastustukia myönnetään vain hakemusten perusteella ja tuki maksetaan aina suoraan seuralle tai muulle järjestäjälle. Lisäksi tietyt yhteistyökumppanimme ovat myöntäneet harrastuspaikkoja lapsille, joilla ei muuten olisi osallistumismahdollisuutta. Tällainen toiminta on todella kannatettavaa, sillä liikunnan riemu kuuluu meille kaikille!

Valtakunnallisen Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kävi tapaamassa Turun tiimin vapaaehtoisia ja yhdessä suunniteltiin tulevaa toimintaa. Turun paikallistoiminnan todelliseksi haasteeksi on muodostumassa se, että nykyiset toimitilat Voimakadulla ovat jatkuvasti kasvavien asiakasmäärien vuoksi jäämässä liian pieniksi. Varsinkin ruuhka-aikoina sekä asiakas- että varastotilat ovat kovin ahtaat ja emme siksi voi ottaa vastaan esimerkiksi talvivaatteita keväällä tai kesävaatteita syksyllä. Ymmärrämme hyvin, että moni lahjoittaja haluaisi tuoda vaatteita ja jalkineita heti, kun ne jäävät pieniksi, eikä varastoida niitä omiin kaappeihinsa oikeaa ajankohtaa odottamaan. Mutta kun varastot ovat täynnä laatikoita, niin emme voi toimia toisinkaan. Joka tapauksessa näyttää siltä, että meidän on ryhdyttävä pohtimaan myös muita toimitilavaihtoehtoja. Kaikenlaiset yhteistyömahdollisuudet, ehdotukset ja ideat tämän ongelman ratkaisemiseksi ovat tervetulleita.

Nautitaan kevätauringosta!

Hope Yhdessä & Yhteisesti Turun vapaaehtoiset

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kevätvaatteita jo kaivataan

Yhteistyökumppaneidemme avustuksella monet lapset pääsivät talvilomalla liikkumaan ja katsomaan jääkiekkoa. Lisäksi lahjoitusrahoilla hankittiin uimalippuja.

Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n toimintaa on esitelty Littoisten ala-asteen tokaluokkalaisille ja käytännön kierrätysharjoituksena oppilaat lahjoittivat muun muassa itselleen tarpeettomia leluja Hopelle. Hienoa, että kierrätys ja hyväntekeväisyys aloitetaan jo pienenä ja suuret kiitokset lahjoituksista, jotka välitämme eteenpäin. 

Hope on mukana myös Turun Ammattikorkeakoulun ja muiden yhteistyökumppaneiden Tekstiilitalkoot-tempauksessa, jossa 7.-13.3.2016 Skanssiin voi viedä kaikenlaisia kierrätystekstiilejä. Hopen laatikkoon kerätään lasten kevätulkovaatteita, joita jo kovasti kaivataan, sillä kevätaurinko lämmittää jo ja lumet sulavat. Myös Hopen toimitiloihin voi tuoda lahjoituksia aukioloaikoina, erityisesti tarvitaan tosiaan kevätvaatteita ja -jalkineita. Ja jos kotivarastoissa on tarpeettomia polkupyöriä, niitä kannattaa jo ryhtyä kaivamaan esiin, sillä polkupyöräkampanja pyörähtää käyntiin tuota pikaa. 
 
Vanhat ihanat yhteistyökumppanit Ravintola Julinia ja Telegraafi ovat edelleen mukana auttamassa Hopea auttamaan lapsiperheitä ja yhteistyötä aloitetaan nyt myös Scandicin kanssa, tästä lisätietoa seuraavassa kirjoituksessa. Mukaan mahtuu muitakin yrityksiä, jos sinulla on auttamisidea, niin tehdään siitä totta yhdessä. 

Kiitän myös vapaaehtoisia, jotka pyörittävät Hopen toimintaa, jokaisena viikkona. Teidän panoksenne on kaikkein tärkein ja toivoisin itsekin joskus ehtiväni mukaan iloiseen joukkoonne.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Vuosi 2016 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin ja kiirettä pitää, kun talvivaatteita, jalkineita ja talviurheiluvälineitä on välitetty tarvitseville. Päivät pitenevät ja kevät tulee kovalla vauhdilla. Kaappeja ja varastoja siivotessa on hyvä muistaa, että jo maaliskuun alusta ryhdymme ottamaan vastaan kevätvaatteita ja -kenkiä. Polkupyöräkampanja pyörähtää käyntiin vähän myöhemmin keväällä, siitä lisätietoa seuraavassa blogissa.

Joulusta on jo aikaa, mutta vielä haluamme kiittää lahjoituksesta Joulupuu-keräystä. Turun Moottorikerho ry puolestaan tempaisi hyväntekeväisyysajojen merkeissä tapaninpäivänä ja Hope Turun paikallistoiminnalle ohjattiin varsin merkittävä lahjoitussumma, jolla saadaan paljon hyvää aikaiseksi. Tuhannet kiitokset TMK ry.

Lisäksi uutena auttamisen muotona Tyksin henkilökunnan jäsenet ovat ohjanneet Hopelle lahjarahojaan, jotka nekin käytetään hyvään tarkoitukseen, muun muassa lasten harrastusten tukemiseen. Myös GoBabyGo tukee Hopen asiakasperheiden lasten liikkumista tarjoamalla liikuntapaikkoja alle 5-vuotiaille. Ja kuten aina, kiitämme Ravintola Julianiaa, joka jatkaa upeaa työtä asiakasperheidemme hyväksi.

Jatketaan pieniä ja suuria tekoja, yhdessä saamme aikaan enemmän.

Lopuksi vielä muistutus, Hope Turun toimipiste on suljettuna hiihtolomaviikon (22.–26.2.2016) eli emme ota vastaan asiakasperheitä emmekä myöskään lahjoituksia.

Aurinkoisia kevätpäiviä toivottaen,

Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n Turun paikallistoiminta

maanantai 21. joulukuuta 2015

Hope Turku toivottaa rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!



Vuoden kiireisin jakso alkaa olla ohitse ja on aika rauhoittua joulunviettoon. Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n Turun paikallistoiminnan asiakasperheet ovat kiitollisina, usein jopa kyyneleet silmissä, vastaanottaneet apua ja tukea, jolla saadaan lapsille lahjat ja jouluruokaa juhlapöytään. Lämpimät kiitokset kaikille lahjoittajille, niin Stockmannin lahjakampanjaan osallistuneille kuin suoraan Hopelle lahjoituksensa tuoneille. Tuellanne saatiin kerättyä joululahjat noin 600 lapselle ja myös ruokalahjakortteja useille kymmenille perheille.



Tiesimme jo etukäteen, että avuntarve on suuri. Välillä näytti siltä, että tavoitteemme - lahja jokaiselle lapselle - jää haaveeksi. Kuitenkin viime metreillä saimme vielä monia lahjoituksia lukuisilta yksityishenkilöiltä, yrityksiltä ja yhdistyksiltä. Kaikkia ei voi erikseen kiittää, mutta mainitaan ainakin Joulupuu-keräyksen ja Turku-Aboan soroptimistiklubi ry:n korvaamaton apu. Kiitokset myös tuntemattomalle lahjoittajalle, joka toi suuren määrän uusia lasten vaatteita, esimerkiksi pipoja, hanskoja ja sisävaatteita eteenpäin lahjoitettavaksi kaikenikäisille lapsille. Emme tietenkään yhtään väheksy hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita ja leluja, joita kauttamme yleensä lahjoitetaan eteenpäin, mutta vaikka kerran vuodessa on erityistä saada jotakin aivan uutta

Vapaaehtoiset ovat tehneet pitkää päivää lahjoitusten vastaanottamisessa, järjestelyssä ja jakamisessa. Toimitiloissa on ollut tungosta, mutta ilman teidän apuanne lahjat olisivat jääneet varastoon, eivätkä kohta ilostuttaisi satojen lasten jouluaattoa. Työ on välillä raskasta, mutta juuri nyt myös erityisen palkitsevaa. Tiedän, ettei liikutuksen kyyneliltä ole vältytty takahuoneessakaan. Sydämellinen kiitos kaikille teille.

Hope hiljenee nyt joulun viettoon ja seuraavan kerran toimipiste on avoinna maanantaina 11.1.2016 iltapäivystyksen merkeissä. Sen jälkeen jatkamme normaalein aukioloajoin. Uudelle vuodelle on tiedossa jo kaikkea mukavaa. Tammikuussa Ravintola Julinia tarjoaa Hopen asiakasperheille kaksi yli 80 hengen juhla-ateriaa saksofonin säestyksellä. Mikä upea aloitus uudelle vuodelle 2016! Kiitos Julinialle pitkään jatkuneesta yhteistyöstä.

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lahjoittajille, asiakasperheille ja vapaaehtoisille! Jatketaan yhdessä hyvää työtä myös ensi vuonna. ”Kun on tahtoa, on toivoa.”
Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n Turun paikallistoiminta

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukalenteri jokaiselle lapselle - Kiitos jokaiselle lahjoittajalle!



Joulu lähestyy ja asiakasperheissämme aattoiltaa odotetaan joulukalentereiden luukkuja availlen. Saimme joulukalenterikeräyksessä huikeat yli 500 joulukalenteria, joten jokainen kalenteria toivonut lapsi on saanut omansa. Vapaaehtoiset kertoivat, miten onnellisia lapset olivat saadessaan jopa valita itselleen mieleisen kalenterin. Tempaus onnistui siis yli odotusten ja ensisijaisesti kiitos kuuluu kaikille teille lahjoittajille. Haluamme kiittää myös Viestintätoimisto Telegraafia, jonka vapaaehtoisen työpanoksen ansiosta Hope Turun toiminnasta on tiedotettu suurelle yleisölle. Telegraafin avulla paikallistoiminta ja vapaaehtoiset ovat olleet esillä sekä sanomalehdissä että radiossa ja näiden esiintymisten jälkeen lahjoitusten määrä on aina kasvanut huomattavasti. Kiitokset vielä kaikille teille, jotka olette lahjoittaneet muun muassa talvivaatteita ja -jalkineita, urheiluvälineitä ja muita tarpeellisia tavaroita.


Myös joululahjoja on jo lahjoitettu jonkin verran, mutta lahjakeräykseen ehtii vielä mukaan. Muistattehan, että Stockmannilta saa 20 % alennusta Hopen lahjakeräykseen ostettavista leluista (keräys päättyy 15.12.2015). Joululahjoja voi tuoda myös Hopen toimitiloihin (Voimakatu 5) vielä viikolla 50 (ma 7.12. klo 17-19 sekä ke 9.12. ja to 10.12. klo 10-14). Joulunalusaika on varsinaista vilskettä ja vipinää, kun ahtaat toimitilamme täyttyvät joulumuistamisista, vapaaehtoisista tonttuilijoista ja asiakasperheistä. Näin ollen tänä vuonna emme voi enää ottaa vastaan vaate- tai tavaralahjoituksia, mutta kunhan vuosi vaihtuu, ja toivottavasti luntakin tulee, otamme jälleen kiitollisina kaiken avun vastaan.

Jo tässä vaiheessa tiedetään, että apua taritsevien perheiden määrä on tämän vuoden aikana kasvanut todella paljon. Asiakasperheitä on jo noin 300 ja esimerkiksi marraskuussa apua sai yli 100 lapsiperhettä. Onneksi myös uusia ja innokkaita vapaaehtoisia on tullut jakamaan kasvavaa työtaakkaa. Olette lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan ja työpanoksenne on arvokasta. Kiitämme jälleen kerran myös Ravintola Juliniaa sekä Stockmannin lelukeräystä, josta saimme hurjan määrän todella hyväkuntoisia leluja eteenpäin lahjoitettavaksi.

Vielä toivotamme voimia jouluvalmisteluihin, joiden jälkeen voi hyvillä mielin rauhoittua joulunviettoon. Toivottavasti Joulupukki toteuttaa mahdollisimman monia joulutoiveita. Minä ja kaikki muutkin vapaaehtoiset taidamme toivoa Hope Turun paikallistoiminnalle suurempia toimitiloja, jotta voisimme tulevana vuonna auttaa asiakasperheitämme entistäkin paremmin. Nähtäväksi jää, pystyykö Joulupukki tai joku muu tekemään ihmeitä tämän toiveen suhteen.

Rauhallista ja riemullista joulua toivottaen,
Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n Turun paikallistoiminta