tiistai 4. elokuuta 2020

Tiedote: Reppukeräys Hansakorttelissa

Lahjoita iloa koulun alkuun lapselle tai nuorelle 

Vapaaehtoisvoimin toimiva Hope ry kerää koulureppuja alueen vähävaraisille lapsiperheille. Reppujen keräys toteutetaan Hansakorttelissa keskiviikosta sunnuntaihin 5.–9. elokuuta. Maanantaista 10. elokuuta alkaen lahjoituksia voi toimittaa Turun Hopen tiloihin. Lahjoitettavan repun tulee olla uusi ja ajanmukainen. 

Keräyksen tavoitteena on saada reppuja kaikenikäisille koululaisille. Syksyn lähestyessä repun merkitys on suuri, ja erityisesti nuorille sopivia reppuja kaivataan kipeästi.

– Trendikkäät kangasreput ovat todella suosittuja yläkouluikäisten keskuudessa. Lisäksi urheilulliset reput ovat haluttuja, koska ne sopivat koulun lisäksi myös vapaa-ajan harrastuskäyttöön. Isompien lasten merkkireput ovat usein vähävaraisissa perheessä liian kallis hankinta, Turun Hopen tiiminvetäjä Susanna Heinonen kertoo.

– Valitsemme reppujen saajat asiakasperheidemme joukosta. Pyrimme löytämään mahdollisimman hyvin lapsen ikään ja omiin mieltymyksiin sopivan repun.

Koulureppujen keräys Hansakorttelissa keskiviikosta sunnuntaihin 5.–9.8.
Koulureppujen keräys alkaa keskiviikkona 5. elokuuta Hansakorttelissa, Hansatorilla. 

Turussa koulujen syyslukukausi alkaa keskiviikkona 12. elokuuta, mutta reppulahjoituksia voi tehdä elokuun loppuun asti.

Reppuja voi toimittaa Hansatorin keräyspisteeseen keskiviikkona ja torstaina klo 10–18 sekä perjantaista sunnuntaihin klo 12–18. Maanantaista 10. elokuuta alkaen reppulahjoituksia otetaan vastaan Turun Hopen tiloissa Itäharjulla osoitteessa Voimakatu 5. Voimakadulle lahjoituksia voi tuoda elokuun loppuun asti maanantaista torstaihin klo 10–14 sekä maanantaina 17. elokuuta klo 17–19.

Vähävaraisten perheiden määrä kasvanut rajusti
Hope - Yhteisesti ja Yhdessä ry aloitti toimintansa Turussa vuonna 2012. Toiminta ulottuu myös ympäryskuntiin, kuten Paimioon, Sauvoon, Naantaliin, Ruskoon, Lietoon ja Somerolle. Asiakkaat tulevat sosiaali- ja perhetyön sekä diakoniatyön kautta, osa ottaa yhteyttä itse.

– Turun Hopen asiakasperheiden määrä on lisääntynyt tasaisesti jo usean vuoden ajan. Viime vuonna perheitä oli yhteensä noin 550 ja lapsia yli 1 600. Kevään 2020 aikana Hopen asiakkaaksi on kirjautunut jo noin 230 uutta perhettä, joissa on yhteensä noin 580 lasta, Susanna Heinonen kertoo. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti