keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ihanaa joulun odotusta!



Näin mukavia uutisia! Teksti suoraan Hansakorttelin omasta ilmoituksesta.

JOULUNAJAN HYVÄNTEKEVÄISYYSYHTEISTYÖ HOPE RY:N KANSSA

Hansakortteliin avataan tyhjä liike, joka myy vain joulumieltä!


Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus Hansakortteli kokeilee yhdessä Hope yhdessä ja yhteisesti ry:n kanssa pop up -joululiikettä, joka lupaa asiakkailleen aidon joulumielen. Tyhjässä pop up -liikkeessä ei myydä mitään. Sen sijaan asiakkaita kannustetaan ostamaan pisteelle Hansakorttelin muista liikkeistä joululahjoja, jotka lahjoitetaan vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille.

Hansatorin laidalle avautuu ehkä Suomen erikoisin pop up -liike, joka on avatessaan täysin tyhjä. Hope ry:n ja Hansakorttelin toiveena on kuitenkin, että ennen joulua tila olisi täyttynyt paketeilla!

– Vastaavat tyhjät liikkeet maailmalla ovat osoittautuneet menestyksiksi ja halusimme tuoda konseptin yhdessä Hope ry:n kanssa tiettävästi ensimmäisenä Suomeen, Hansakorttelin kauppakeskusjohtaja Timo Palviainen kertoo.

– Hansakortteli otti meihin yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta yhteistyöhön. Tämä on meille todella arvokas ja mieluinen kädenojennus, sillä joulukeräyksemme kannalta on paljon helpompaa, kun käytössä on yksi kampanjakeskus keskeisellä sijainnilla. Siitä hyötyvät sekä lahjoittajat että vapaaehtoiset työntekijämme, kertoo Hope ry Turun yhdistyksen tiiminvetäjä Arja Heinonen.

Ideana on, että Hansakorttelin asiakkaat täyttävät tyhjän pop up -liikkeen joululahjoilla, jotka Hope ry ohjaa vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. Lahjan tulee olla uusi, esimerkiksi vaate, lelu tai vaikkapa lahjakortti. Lahjan arvoksi toivotaan 20–50 euroa, mutta ei sen enempää, jotta lahjansaajat saavat suunnilleen samanarvoisia paketteja. Lahjat tuodaan paikalle valmiiksi paketoituina. Asiakkaat voivat hyödyntää Hansakorttelin ilmaista paketointipalvelua.

– Tyhjässä pop up -liikkeessä on tarjolla valmiita pakettikortteja, joista asiakkaat saavat vinkkejä lahjansaajien toiveista. Lahjan voi toki valita itsekin ja jättää sen ilman mitään saatesanojakin, jolloin Hope ry valitsee paketin saajan, Hansakorttelin markkinointipäällikkö Mirva Laaksonen selvittää. Tarjolla on myös askarteluvälineitä, joilla voi askarrella kauniin joulukortin lahjan saatteeksi! Askarteluvälineet tarjoaa Suomalainen Kirjakauppa.

Hope ry:n vapaaehtoiset myös opastavat asiakkaita, mistä Hansatorin liikkeestä kunkin lahjansaajan toivelahjan voisi löytää.

– Lupaamme myös yllättää tyhjän pop up -liikkeen asiakkaita muun muassa joulupukin vierailuilla ja muulla hauskalla, Laaksonen vinkkaa salaperäisesti

Hopen pop up -joululiike sijaitsee Hansatorin laidalla, Suomalaisen kirjakaupan ja Rusetin lähellä. Pop up -joululiikkeen avajaisia vietetään joulunavauslauantaina 26.11., jolloin lahjapiste on auki klo 14-18. Muutoin Hopen vapaaehtoistyöntekijät ovat paikalla joululahjapisteellä keskiviikkoisin klo 10-14, perjantaisin klo 15-18, lauantaisin klo 12-18 ja sunnuntaisin klo 12-18. Pisteen aukioloajat näet vielä alla:

la 26.11 klo 14-18

su 27.11 klo 12-18

ke 30.11. klo 10-14

pe 2.12. klo 15-18

la 3.12. klo 12-18

su 4.12. klo 12-18

ke 7.12. klo 10-14

pe 9.12. klo 15-18

la 10.12 klo 12-18

su 11.12. klo 12-18

ke 14.12. klo 10-14

pe 16.12. klo 15-18.

 

Lisää Hopen toiminnasta voit lukea
http://www.hopeyhdistys.fi/
https://www.facebook.com/HopeTurku/

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti