tiistai 21. joulukuuta 2021

Kiitokset sekä jouluntoivotukset

On tänä vuonna tullut aika hiljentyä joulun viettoon. Ja on aika kiittää jokaista lahjoittajaamme, te olette tänäkin vuonna tehneet asiakasperheillemme joulun. Teidän avullanne monet sadat lapset saavat jouluaattona edes sen yhden paketin, jossa on hartaasti toivottu joululahja. Iso kiitos 💗!

Haluamme samalla kiittää jokaista lahjoittajaamme niin yksityisiä ihmisiä että yrityksiä, jotka ovat tänä vuonna tukeneet toimintaamme sekä vaate- ja tavaralahjoitusten muodossa että taloudellisesti. Iso kiitos, ilman teidän panostusta ei toimintamme olisi mahdollista 💗!

Pikku hiljaa myös me Hopen vapaaehtoiset jäämme joulutauolle ja hiljennymme kukin tahollaan joulun viettoon. Mutta meillä on vielä yksi pyyntö sekä varhaiskasvatuksen että koulujen henkilökunnalle: kun lapset palaavat joululomilta taas työn touhuun, niin pyydämme että keskustelu joululahjoista ja muusta jätettäisiin hyvin minimiin. Vähävaraisen perheen lapselle tai nuorelle keskustelu saattaa olla kuormittava sekä sellainen, joka jättää ulkopuolelle. 

Vielä lopuksi haluamme toivottaa jokaiselle oikein ihanaa joulua sekä onnellista uutta vuotta 2022 💖

HOPE Turku lomailee 22.12.2021-9.1.2022



lauantai 27. marraskuuta 2021

Joululahja Kampanja alkaa ❤️



 Jokainen lapsi ansaitsee joululahjan ❤️ Tänäkin vuonna lähes 1300 lasta odottaa joululahjaa, tule sinäkin mukaan auttamaan ❤️


Joululahja kampanjamme alkaa tänään lauantaina 27.11.2021 Klo 12.00 Hansakorttelissa tutussa paikassa. 


Tule sinäkin mukaan tekemään jonkun lapsen tai nuoreen toiveesta totta. 


Olemme Hansakorttelissa paikalla seuraavasti: 


la 27.11.–su 28.11. klo 12–18, jonka jälkeen aukioloajat ovat torstaista sunnuntaihin 2.12.–18.12. klo 12–18. 


Otamme myös toimipisteellämme lahjoja vastaan 


29.11.–17.12. maanantaista perjantaihin päivisin klo 10–14 ja lisäksi maanantai-iltana 29.11. klo 17–19 osoitteessa Hakakatu 7–9, Turku.


Kiitos ❤️❤️




perjantai 21. toukokuuta 2021

Toivon päivä




Pitkään jatkunut poikkeustilanne on vaikuttanut rajusti monen perheen toimeentuloon ja tukea tarvitaan entistä enemmän. Haluamme kertoa nuorille, että heidän unelmansa ovat tärkeitä, ja uskomme, että pienenkin toiveen täyttyminen on askel kohti isojen unelmien saavuttamista.
Hopen Toivon päivän kampanja tekee vähävaraisten nuorten harrastus- ja vapaa-ajan toiveista totta - sinun avullasi. Tutustu nuorten toiveisiin ja toteuta yksi unelma!
Tutustu lisää nuorten toiveisiin verkkosivullamme ja lahjoita!

Turun seudun nuorten toiveita jaetaan päivittäin kampanjan ajan Turun Hope yhdessä ja yhteisesti ry:n Facebook-sivulla sekä Instagramissa.
Voit kysyä toiveita myös sähköpostilla osoitteesta turku@hopeyhdistys.fi tai soittamalla numeroon 044 7880 815. Kampanjan ajan (21.5.-4.6.2021) puhelimeen vastataan maanantaista perjantaihin klo 9-14.
Kiitos kun olet mukana ❤️

torstai 6. toukokuuta 2021

Pohdintoja menneestä ja tulevasta

Nyt on reilu vuosi kuljettu erilaista arkea ja edelleen koronaviruksen tuomat rajoitukset jatkuu, vaikka pikku hiljaa helpotuksia on myös luvassa. Tämä rankka vuosi on Turun Hopessa näkynyt lisääntyvänä avuntarpeena. Vähävaraisten lapsiperheiden ahdinko on ollut jo ennen koronaa suuri ja viimeisen reilun vuoden aikana ahdinko on vain lisääntynyt. Asiakasperheiden määrä on jo tässä kohdassa vuotta huima ja apua tarvitsevia täysin uusia perheitä tulee listoillemme viikkotasolla useita. Puhumattakaan niistä perheistä, jotka ovat jo aikaisempinakin vuosina apuamme tarvinneet. 

Aikaisempiin vuosiin verrattuna on myös ollut huomattavissa, että vaatteiden ja muiden perustarpeiden lisäksi perheillä on enenevissä määrin tarvetta myös ruoka-avulle. Mennyt koronavuosi on tähän suurimmaksi osaksi syyllinen, sillä lasten etäkoulujen ja vanhempien lomautuksien/työttömyyden myötävaikutuksesta perheiden ruokakulut ovat kasvaneet. Paljon kauttamme pyydetään ruoka-apua ja mahdollisuuksien mukaan pyrimme tässä helpotusta antamaan esim. ruokakaupan lahjakortin voimin.

Tuleva kesä myös huolestuttaa montaa asiakasperhettämme, sillä kesällä lapset ovat pitkillä kesälomilla koulusta ja tämä taas aiheuttaa uudestaan lisääntyvää painetta mm. ruokakulujen muodossa. Perheissä huolta tuo myös kesän tekemiset ja menemiset. Vähävaraisissa perheissä esimerkiksi koko perheen retki jäätelökioskille voi olla mahdottomuus. Tällä hetkellä meillä Turun Hopessa onkin mietinnässä, että mitä pientä piristystä kesään pystyisimme koronavuoden jälkeen asiakasperheiden lapsille antamaan. Onko sinulla ideoita tai ehdotusta yhteistyöksi kesän piristykseksi? 

tiistai 16. helmikuuta 2021

Kohta on kevät!

Vaikka ikkunasta näkyy vielä talvinen maisema, niin Hopessa katseet on suunnattu kohti kevättä. Ensi viikon (viikko 8) jälkeen koittaa varastollamme talvikamppeiden vaihto kevätkamppeisiin. Ja näistä vaatteista varastollamme onkin huutava pula! 

Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä myös muistuttaa, että otamme vastaan vain ehjää, puhdasta ja tämän hetken käyttömuotia vastaavia vaatteita, ei siis niitä 80- tai 90-luvulta olevia vaatteita. Me Hopessa pyrimme siihen, ettei yhdenkään vähävaraisen lapsen tai nuoren tarvitsisi pelätä kouluun menemistä vaatetuksen vuoksi. Ettei yksikään lapsi joudu kiusatuksi vaatteiden vuoksi. Lahjoitettavan vaatteen/tavaran ei missään nimessä tarvitse olla uutta, mutta siistiä, puhdasta sekä ehjää sen on hyvä olla. Sellaista, jonka itse pukisi päälle tai laittaisi omalle lapselleen päälle.

Viimeisen puolen vuoden aikana osa toimitiloihin tulleesta lahjoitustavarasta on valitettavasti mennyt suoraan roskiin. Tai paremminkin kierrätykseen. Ja valitettavasti jokainen euro, joka meiltä menee kierrätysmaksuihin, on suoraan pois perheiltämme. Tuothan siis vain käyttökelpoista vaatetta/tavaraa lahjoituksena.

Suurin osa lahjoituksista on onneksi hyvälaatuista ja joka meillä lähtee suoraan jakoon asiakasperheidemme lapsille sekä nuorille. Ja siitä iso kiitos kuuluu teille lahjoittajille. 

Nyt on aikaa vielä nauttia talven riemuista ja ensi viikon lomasta. Sen jälkeen voikin alkaa jo odotella muuttolintujen palaamista ja luonnon heräämistä talviunilta.

Ps. Ensi viikolla (viikko 8) olemme auki ainoastaan maanantaina 22.2. klo 17-19. Muina aikoina myös puhelin on kiinni.