lauantai 22. joulukuuta 2018

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Vuosi lähenee loppuaan ja Hopekin on hiljentynyt. Aivan valtavat kiitokset jokaiselle joulukamppanjaan osallistuneelle lahjoittajalle, teidän avullanne sadat lapset saavat yhden ihan oman paketin kuusen alle. Kiitos!

Turun Hopen väki viettää joululomaa 21.12.2018-7.1.2019, paikalla olemme siis loppiaisen jälkeen. Sähköpostiin vastaillaan myös vasta loman jälkeen.

Oikein rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2019!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Hope tiedottaa: Turun Hope ry:n joululahjakeräys alkaa tänään

Joululahjakeräyksen tavoitteena on saada jokaiselle vähävaraiselle lapselle ainakin yksi lahja.


Joululahjat ovat tärkeitä lapsille, mutta kaikissa perheissä niihin ei ole varaa. Vapaaehtoisvoimin toimiva Hope ry toteuttaa joululahjakeräyksen vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. Lahjoja voi toimittaa Turun Hopen tiloihin tästä päivästä alkaen, ja lisäksi joululahjoja vastaanotetaan 1.–16.12. välisenä aikana Kauppakeskus Hansassa.

Tänä jouluna Hopen lahjakeräyksessä on mukana jopa 1 200 Turun seudulla asuvaa lasta. Vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut alueella tasaisesti jo usean vuoden ajan. Kaksi vuotta sitten keräyksessä oli mukana noin 700 lasta ja viime vuonna joululahjoja kerättiin noin 1 000 lapselle.

– Joululahjojen antaminen on vanha perinne ja lapsille hyvin merkityksellinen iästä riippumatta. Lahjojen antaminen on tapa osoittaa lämpöä, arvostusta ja rakkautta. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee joululahjan, ja siksi tämä keräys on tärkeä. Joulunaika lisää ihmisten auttamishalua, mutta tukea tarvitaan toki ympäri vuoden, Turun yhdistyksen tiiminvetäjä Arja Heinonen muistuttaa.

Keräykseen tuotavien joululahjojen suositellaan olevan hinnaltaan noin 20–50 euroa. Lahjojen tulee olla uusia ja käyttämättömiä. Yhdistys toivoo, että lahjat tuodaan paketoituna, ja että paketin päälle on selkeästi merkitty lahjansaajan ikä, sukupuoli sekä paketin sisältö. Teipillä kiinnitetty lappu on helppo poistaa, kun lahjat toimitetaan Hopen asiakkaille.

– Pienten lasten suosikkeja ovat muun muassa erilaiset legot, Barbie-nuket, Baby Born -nuket sekä LEGO Friends-, Ryhmä Hau- ja Littlest Pet Shop -lelut. Vanhemmat lapset toivovat lahjakortteja urheilu-, elektroniikka- ja vaateliikkeisiin. Elokuvaliput ja pikaruokaravintolan lahjakortit ovat myös nuorten suosikkilahjoja, Arja Heinonen luettelee.

Lahjojen vastaanotto Voimakadulla ja Hansatorilla


Joululahjoja otetaan vastaan Hopen toimitiloissa 26.11.–13.12. maanantaista torstaihin klo 10–14 sekä parillisten viikkojen maanantaina klo 17–19 osoitteessa Voimakatu 5, Itäharju, Turku.   

Lisäksi Hopella on keräyspiste kauppakeskus Hansassa Turun keskustassa, johon lahjat voi tuoda. Pisteellä Hopen vapaaehtoiset antavat myös lahjaideoita.

Keräyspiste Hansatorilla on avoinna 1.–16.12. seuraavasti:
– keskiviikkoisin klo 10–14
– torstaisin ja perjantaisin klo 14–18
– lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–18

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Tonttuhommia ja muuta tietoa

Joulun tohinat ovat jo alkaneet meillä Hopessa. Joulukalenterikeräys on ollut käynnissa marraskuun alusta ja olemme todella hyvin kalentereita saaneet, kiitokset jokaiselle lahjoittajalle. Hansassa tulemme olemaan tuttuun tapaan lasten joululahjatoiveiden kera, mutta tästä tulee lisää tietoa viikolla 48.


Joulun tohinoiden vuoksi olemme täällä Hopessa myös todella kiireisiä. Toivomme, että vaate-/tavaralahjoituksia ei enää ennen joulua tuoda, sillä tarvitsemme tilaa joululahjoille. Vuodenvaihteen jälkeen otamme taas lahjoituksia vastaan. Joka tapauksessa toivomme, että kaikissa lahjoitusasioissa ollaan ensin yhteydessä sähköpostitse turku@hopeyhdistys.fi.


sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Hope syyslomalla

Turun Hope on kiinni 15-21.10., poikkeuksena 15.10 oleva iltapäivystys, joka pidetään klo 17-19 ajan jo aiemmin varanneille asiakasperheille sekä lahjoittajille.

22.10 lähtien olemme auki taas normaalisti, eli maanantaista torstaihin klo 10-14 ja parillisten viikkojen maanantaisin klo 17-19.

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Hopen uudet tilat sekä syksyn kuulumisia

Nyt on melkein 2 viikkoa saatu toimia uudistetuissa tiloissa. On aivan mahtavaa, miten ollaan saatu asiakastiloista paljon kodikkaammat sekä valoisammat. Unohtamatta tietysti sitä, että uusiin tiloihin on siirtynyt blokkaushuone sekä toimisto.

Kuvat ottanut Susanna Heinonen


Me vapaaehtoiset olemme ainakin todella tyytyväisiä näihin tiloihin, tosin mekin välillä joudumme vielä miettimään, että mitä on missäkin. Mutta kyllä näihin hiljalleen tottuu!

Kuvat: Susanna Heinonen


Ajanvaraukseen siirtyminen on sujunut hyvin ja on mukavaa, kun pystymme nyt paremmin vaihtamaan kuulumisia asiakkaiden kanssa, kun ei ole niin paljoa asiakkaita samaan aikaan sisällä. Syysvaatetta on tällä hetkellä esillä ja talvivaatteet vaihdamme esille syysloman jälkeen.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Hope tiedottaa: Turun Hope sai lisää toimitilaa

Vähävaraisia perheitä auttava Turun Hope on saanut uuden yhteistyökumppanin ansiosta lisää toimitilaa. Aiemmin tilanpuutteen kanssa kamppailleen yhdistyksen asiakasperheiden määrä on lisääntynyt tasaisesti jo usean vuoden ajan. Viime vuonna perheitä oli yhteensä noin 450 ja lapsia ja nuoria yli 1 000.

– Avustettavien lapsiperheiden määrä Turun seudulla on kasvanut, mutta onneksi myös apua tarjoavia lahjoittajia on entistä enemmän. Tilanpuutteen vuoksi emme ole kuitenkaan voineet vastaanottaa kaikkia tavaralahjoituksia. Nyt olemme onneksi saaneet kauan kaivattua lisätilaa, Turun Hopen tiiminvetäjä Arja Heinonen kertoo.

Turun Hopen uudet toimitilat sijaitsevat nykyisten tilojen vieressä, osoitteessa Voimakatu 5, Itäharju, Turku.

– Olemme erittäin kiitollisia uusista isommista tiloista. Nyt meillä on mahdollisuus laajentaa toimintaamme entisestään ja sitä kautta auttaa uusia apua tarvitsevia perheitä, Arja Heinonen kiittää.

Syksyn vaatteita kaivataan

Turun Hope ottaa mielellään vastaan erilaisia lahjoituksia vähävaraisten perheiden auttamiseksi. Lahjoituksia voi tuoda Hopen tiloihin maanantaista torstaihin klo 10–14 sekä parillisina viikkoina maanantaisin klo 17–19. Yhdistys toivoo, että lahjoittajat ottavat ensin yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen turku@hopeyhdistys.fi.

– Ilmoitamme säännöllisesti Facebook-sivullamme, mitä tuotteita erityisesti kaivataan. Tällä hetkellä tarvitsemme lasten ja nuorten sisä- ja ulkovaatteita, kenkiä, sadevaatteita sekä kumisaappaita. Lahjoitusten tulee olla puhtaita, ehjiä ja ajanmukaisia, Arja Heinonen muistuttaa.

Joulunajan keräykset lähestyvät

Vapaaehtoisvoimin toimivan yhdistyksen toiminta on lähtenyt kesän jälkeen vauhdikkaasti käyntiin.

– Alkusyksyn koulureppukampanja onnistui yli odotusten. Hansakorttelin keräyspisteeseen tuotiin lahjoituksina yli 300 reppua, Arja Heinonen iloitsee.

Joulunajan perinteiset kampanjat ovat Turun Hopelle kiireistä aikaa.

– Marraskuussa järjestämme joulukalenterikampanjan, jonka tavoitteena on saada joulun odotuksen iloa asiakasperheidemme lapsille. Lisäksi perinteinen joululahjakeräys käynnistyy marraskuun lopussa. Jokainen lapsi ja nuori on pakettinsa ansainnut, ja siksi joululahjakeräys on meille hyvin tärkeä, Arja Heinonen korostaa.

Turun Hopen toimintaan sekä uusiin toimitiloihin voi tulla tutustumaan perjantaina 14.9.2018 klo 9–15.

tiistai 11. syyskuuta 2018

Remontin keskellä

Nyt on reilu 2 viikkoa ollut Hope kiinni ja Hopessa käynyt kunnon syysmyrsky riehumassa vapaaehtoisten voimin. On tultu parista seinästä läpi, muokattu takatila ja vanha blokkaustila aivan uuteen uskoon. Vielä on muutama päivä aikaa saada viimeiset hommat tehtyä ja ensi viikon maanantaina 17.9 avataan jälleen ovet aikansa varanneille asiakkaille.

Uuteen ajanvaraussysteemiin siirtyminen on alkanut hyvin. Tasaisesti soittoaikoina (ma-to 10-14) tulee puheluita ja ajanvarauskalenteri on alkanut täyttymään. Tässä vielä ohjeet ajanvarauksen takoon:

Sulun jälkeen tulee muutoksia asiakasperheille, sillä siirrymme kokonaan toimimaan ajanvarausten perusteella. Aukioloaikamme laajenevat myös asiakkaille koskemaan neljää päivää viikossa, mutta käynnit tapahtuvat ainoastaan ajanvarauksen kautta. Jatkossa olemme siis myös asiakkaille auki ma-to klo 10-14. Ajanvaraus tulee tapahtumaan puhelinsoitolla ja HUOM! ainoastaan soittamalla voi ajan itselleen varata. Ajanvaraukset soitetaan ALKAEN 3.9 numeroon 040 5077 368. Ja tämä koskee siis vain vanhoja asiakkaita. Jos et vielä ole asiakkaamme ja tarvitset apua, voit laittaa viestiä nettisivujemme kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen turku@hopeyhdistys.fi.

Me Hopen vapaaehtoiset otamme vielä viimeisen rutistuksen järjestelyjen suhteen ja nautitaan kaikki yhdessä ensiviikosta lähtien uudistuneista tiloista!

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Syksyn kuulumisia sekä sulku Hopessa 27.8-14.9.2018

Kesä kiiri taas vauhdilla syksyn puolelle ja päiväkodit sekä koulut ovat taas jatkaneet toimintaansa. Me Hopelaiset olemme myös palanneet työn touhuun lomilta. Lomalta paluu alkoi meillä koulureppukamppanjalla, joka sujui yli odotusten. Keräyspisteemme Hansakorttelissa toi lahjoituksina yli 300 reppua, Osuuspankkien keräyksestä Turun toimipisteelle tuli yli 200 reppua ja yksityiset lahjoittajat ovat Hopen toimipisteelle Itäharjulle tuoneet lähemmäs 100 reppua. Aivan mielettömät kiitokset reppukamppanjaan osallistuneille lahjoittajille! Ja toki reppuja voi vieläkin tuoda Itäharjulle Hopeen.

Ja sitten tuosta tulevasta 3 viikon sulusta sekä muuttuvista käytännöistä. Hope on asiakkailta suljettuna 27.8-14.9 välisen ajan, sillä teemme hieman muutostöitä. Saimme lisää varastotilaa samasta tutusta pihapiiristä ja seuraavien viikkojen aikana laitamme paikat uuteen järjestykseen. Toiveena tottakai, että sulun jälkeen tiloissamme on helpompaa sekä tilavampaa asioida. Lahjoittajat otamme vastaan sulun aikanakin, paikalla olomme kannattaa varmistaa laittamalla sähköpostia osoitteeseen turku@hopeyhdistys.fi tai soittamalla ma-to klo 10-14 välillä numeroon 044 7880 815.

Sulun jälkeen tulee muutoksia asiakasperheille, sillä siirrymme kokonaan toimimaan ajanvarausten perusteella. Aukioloaikamme laajenevat myös asiakkaille koskemaan neljää päivää viikossa, mutta käynnit tapahtuvat ainoastaan ajanvarauksen kautta. Jatkossa olemme siis myös asiakkaille auki ma-to klo 10-14. Ajanvaraus tulee tapahtumaan puhelinsoitolla ja HUOM! ainoastaan soittamalla voi ajan itselleen varata. Ajanvaraukset soitetaan ALKAEN 3.9 numeroon 040 5077 368. Ja tämä koskee siis vain vanhoja asiakkaita. Jos et vielä ole asiakkaamme ja tarvitset apua, voit laittaa viestiä nettisivujemme kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen turku@hopeyhdistys.fi.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Hope kesälomalla!

Terveisiä täältä lomalta! Hopen vapaaehtoiset lomailevat elokuun puolivälin tienoille asti. Lomilta palaamme 13.8. ja auki olemme tuolloin klo 10-14. Sähköposteihin sekä puhelimeen vastallaan myös 13.8 alkaen.

Lopuksi vielä iso kiitos tästä keväästä sekä lahjoittajille että asiakkaille. Palaillaan taas elokuussa levänneinä ja energisiä! Hyvää kesää kaikille!

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille

Toivon päivä -kampanjan avulla saimme suuren määrän lahjoituksia, joiden avulla voimme toteuttaa vähävaraisten nuorten unelmia. Touko–kesäkuussa toteutetun kampanjan kohderyhmänä olivat asiakasperheidemme 12–17-vuotiaat tytöt ja pojat. Kampanjan myötä saimme toteutettua yli 80 nuoren unelman.


Saimme lahjoituksena muun muassa lahjakortteja, urheiluvälineitä, vaatteita, meikkejä sekä huvipuisto-, teatteri- ja festarilippuja. Kesäloman kynnyksellä nuoret ovat olleet erityisen onnellisia uusista harrastusmahdollisuuksista sekä vapaa-ajan elämyksistä.

– Kiitos lahjakorteista. Kauppavalinnat osuivat aivan nappiin ja nyt on kova into päästä ostoksille. Tästä tuli niin hyvä fiilis, kiitos tosi paljon lahjoittajille ja Hopelle!, 14-vuotias tyttö kiittelee.

– Pääsin Ikeaan valitsemaan itselleni uuden sängyn. Lisäksi Ikea tarjosi herkulliset lihapullat kaupan päälle, 17-vuotias poika iloitsee.

Joidenkin nuorten unelmat toteutuivat kampaamolahjakortin, synttäreiden, ravintolaillallisen, hotelliyön, kalastusreissun tai mopokortin muodossa. Onnistuimme myös saamaan lahjoitusten avulla muutaman tietokoneen, kuulokkeet, pelikonsolin ja älypuhelimen sekä sähköpyörän.

– Karting-synttärit, sainko minä oikeasti tämän kaiken? Onko yksi ihminen antanut mulle näin paljon, tämähän maksaa ihan hirveästi?, lahjoituksen saanut poika hämmästelee.

– Täällä äiti ja poika ovat aivan sekaisin päästään. Saimme eräältä yritykseltä lahjoituksena kauan odotetun toiveen, sähköpyörän. Pyörän hakijaksi ilmoittautui ystäväni taksiyritys, joka halusi lahjoittaa pyörälle kotiinkuljetuksen. Kaiken lisäksi pyörään oli vielä kiinnitetty Hesburgerin lahjakortti. Jätkä lähti siitä aika nopeasti fillarilla herkuttelemaan, pojan äiti iloitsee.

– Oli aivan mahtavaa saada pleikkari! Nyt pääsen vihdoinkin pelaamaan yhdessä kavereiden kanssa. Tämä on onnen päivä, 14-vuotias poika riemuitsee.

– Minulla tuli ihan kyynel silmään, kun poikani sai Hopen kautta näin mahtavan lahjan. Itse en pystyisi pelikonsolia hänelle hankkimaan, 14-vuotiaan pojan äiti hymyilee.

Kampanjan lahjoittajat olivat sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä. Asiakasperheidemme lukiolaisista kaksi sai koko lukion ajaksi lukiokummin, joka avustaa koulukirjojen hankinnassa koko lukion ajan.

Osa nuorten toiveista on vielä toteuttamatta. Haluaisitko sinä auttaa? Toiveita voi tiedustella puhelimitse numerosta 044 788 0815 Hopen aukioloaikoina tai sähköpostitse osoitteesta turku@hopeyhdistys.fi.

Turun Hope on avoinna maanantaista torstaihin klo 10–14 sekä parillisten viikkojen maanantait klo 17–19. Toimitilat sijaitsevat osoitteessa Voimakatu 5, Itäharju, Turku.

maanantai 21. toukokuuta 2018

Hope tiedottaa: Turun Hope kerää lahjoituksia vähävaraisten nuorten unelmien toteuttamiseksi

Vapaaehtoisvoimin toimiva Hope ry haluaa toteuttaa vähävaraisten nuorten unelmia Toivon päivänä 4. kesäkuuta. Turun Hope kokoaa nuorten toiveet ja kerää lahjoituksia niiden toteuttamiseksi. Kampanja käynnistyy 21. toukokuuta ja päättyy 4. kesäkuuta.


Lapsille ja nuorille unelmat ovat tärkeä osa arkea. Osa toivoo uusia lenkkareita tai tietokonepeliä ja osa haluaisi huvipuistoon tai ravintolaan ystävän kanssa.

Kampanjan kohderyhmänä ovat asiakasperheidemme 12–17-vuotiaat tytöt ja pojat. Kesäloman kynnyksellä perheiden eriarvoisuus korostuu, kun osalla nuorista on mahdollisuus huvipuistoretkeen tai ulkomaanmatkaan ja toisilla ei. Kesälomalla nuoret ovat erityisen onnellisia uusista harrastusmahdollisuuksista sekä vapaa-ajan elämyksistä.

Toiveiden mukaiset lahjoitukset jaetaan Turun Hopen asiakasperheille Toivon päivänä 4. kesäkuuta. Vähävaraisissa perheissä nuorten toiveita on usein mahdoton toteuttaa. Siksi lahjoituksilla on asiakasperheillemme todella suuri merkitys.

Nuorten toiveet löytyvät Facebook-sivulta

Kampanja käynnistyy 21. toukokuuta ja päättyy 4. kesäkuuta. Nuorten toiveisiin voi tutustua Turun Hopen Facebook-sivulla koko kampanjan ajan. Lisäksi toiveita voi tiedustella puhelimitse numerosta 044 788 0815 Hopen aukioloaikoina tai sähköpostitse osoitteesta turku@hopeyhdistys.fi.

Halukkaat lahjoittajat voivat valita toiveiden joukosta itselle mieluisan tavan auttaa. Kampanjaan voi osallistua joko raha- tai tavaralahjoituksella. Isompiin haaveisiin keräämme rahat yhteen useilta lahjoittajilta, joten jokainen voi osallistua haluamallaan summalla. Pyydämme ottamaan yhteyttä meihin sähköpostilla tai puhelimitse, kun sopiva lahjoituskohde on löytynyt.

Turun Hope on avoinna maanantaista torstaihin klo 10–14 sekä parillisten viikkojen maanantait klo 17–19. Toimitilat sijaitsevat osoitteessa Voimakatu 5, Itäharju, Turku.

Apua tarvitsevien perheiden määrä rajussa kasvussa

Turun Hopen asiakasperheiden määrä on lisääntynyt tasaisesti jo usean vuoden ajan. Viime vuonna perheitä oli yhteensä noin 450 ja lapsia ja nuoria yli 1 000. Kevään 2018 aikana Hopen asiakkaaksi on kirjautunut jo noin 300 uutta perhettä, joissa on yhteensä noin 730 lasta ja nuorta.

Hopen paikallinen toiminta pyörii noin 20 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Tarpeen tullen mukana on myös muita auttajia.

Teemme yhdessä vapaaehtoistyöntekijöidemme kanssa parhaamme, että mahdollisimman moni perhe saisi apua tilanteeseensa.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Kesä tulee!

Kevät on ollut Hopessa kiireistä aikaa. On suunniteltu tulevaa kesää ja kaikkea, mitä pystyttäisiin asiakasperheille tarjoamaan kesäksi. Melko mahtavia asioita onkin tulossa! Tänä kesänä nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä Turustä lähtee iso porukka viettämään ihanaa päivää huvipuistoon. Monelle lapselle tämä on suuri elämys ja moni pääseekin ensimmäistä kertaa ikinä katsomaan huvipuiston vilskettä. Muitakin kivoja juttuja on tiedossa, joista kerrotaan kunhan asiat on varmistunut.

Turun Hope ottaa tänä vuonna osaa Hope ry:n valtakunnalliseen Toivon päivän kamppanjaan, joka alkaa ensi viikolla. Tänä vuonna kamppanjassa halutaan kuulla nuorten toiveita ja unelmia sekä saada toteutettua niistä mahdollisimman monta. Tähän tarvitaan apua lahjoittajilta! Toiveita julkaistaan ensiviikosta lähtien Turun Hopen facebookissa sekä valtakunnallisesti täällä. Toiveita voi myös käydä katsomassa Turun Hopen toimipisteellä Itäharjulla tai ottamalla yhteyttä puhelimitse aukioloaikojemme puitteissa (ma-to klo 10-14 sekä parillisten viikkojen maanantai klo 17-19). Kamppanja on käynnissä 21.5-4.6.2018. Kiitos Sinulle, joka tähän osallistut!

Lopuksi vielä haluamme koko Turun toimipisteen vapaaehtoiset kiittää jokaista lahjoittajaa, jotka olette tänä keväänä meille pyöriä tuoneet! Moni lapsi ja nuori on ikionnellinen omasta uudesta pyörästä. Joten todella iso kiitos teille lahjoittajille!


sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Hope vapun kiinni!

Hope on kiinni sekä vappuaaton 30.4.2018 että vappupäivän 1.5.2018.

Keskiviikkona 2.5.2018 olemme auki normaalisti 10-14.

Hauskaa Vappua kaikille!

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Kevät on vihdoin täällä!

Ihanaa, että ilmat ovat lämmenneet ja päivisin aurinko lämmittää. Kaksi viikkoa sitten alkanut polkupyörämppanja on lähtenyt hyvin liikkeelle ja pyöriä on Itäharjulle saapunut jo parisenkymmentä. Lisää pyöriä kaivataan kuitenkin vielä ja varsinkin koosta 24" ja siitä ylöspäin on kovasti vielä pulaa, eli noin 10-17 vuotiaiden pyöristä. Toukokuun alussa alamme jakamaan pyöriä asiakasperheiden lapsille. Joten nyt kaikki vielä kaivelemaan varastoja ja tuomaan käyttökunnossa olevia pyöriä toimipisteellemme Itäharjulle. Ja suuren suuri kiitos jo teille kaikille, jotka olette pyörän meille lahjoittanut!

Tällä viikolla saimme myös satoja hygieniatarvikkeita jaettavaksi Hopen asiakasperheille. Joten iso kiitos jokaiselle hygieniatuotteen lahjoittaneelle! Kiitos kuuluu myös keräyksen järjestäneille Miia Maria Sinkolle ja Eve Rusille. Keräyspisteitä oli eri kauppojen yms. yhteydessä Naantalissa, Raisiossa, Turussa, Kaarinassa sekä Paraisilla.
Kuvassa Miia Maria, Hopen vapaaehtoinen Japi sekä Eve


Kesää kohti ollaan menossa jo kovaa vauhtia ja meillä Hopessa on jo kesäksi suunnitteilla asiakasperheille kaikenlaista kivaa. Ja näistä kerrotaan täällä blogissakin lähempänä ajankohtaa. Meidän perheessä aivan parasta kesäpuuhaa on uiminen sekä leikkipuistot, mitä teillä tykätään puuhata kesäisin?


tiistai 3. huhtikuuta 2018

Hope tiedottaa: Polkupyöräkeräys käynnistyy tiistaina 3.4.

Vapaaehtoisvoimin toimiva Hope ry kerää polkupyöriä ja pyöräilykypäriä Turun alueen vähävaraisille lapsiperheille. Jos omissa nurkissa on tarpeettomaksi käynyt ja käyttökelpoinen tyttöjen tai poikien pyörä, voi sen lahjoittaa eteenpäin Hopen kautta. Keräys alkaa tänään 3.4. ja lahjoituksia voi toimittaa 26.4. asti.

Keräykseen toivotaan erityisesti polkupyöriä, jotka käyvät koululaisille tai nuorille. Niille on suurin tarve. Toki otamme vastaan myös alle kouluikäisten polkupyöriä.

Isommilla lapsilla ja yläkouluikäisillä pyörän tarve ja merkitys on erityisen suuri. Se on vähävaraisissa perheissä usein liian kallis hankinta. Pyöräilemällä pääsee myös kouluun, kavereiden luokse tai harrastuksiin ilman, että tarvitsee ostaa linja-autokorttia.

Polkupyöräkeräys alkaa tänään 3. huhtikuuta ja päättyy 26. huhtikuuta. Pyöriä ja kypäriä voi toimittaa maanantaista torstaihin klo 10–14 Hopen tiloihin. Lisäksi maanantaina 16.4. lahjoituksia voi tuoda myös klo 17–19 välisenä aikana. Hopen toimitilat sijaitsevat osoitteessa Voimakatu 5, Itäharju, Turku.

Mikäli omaa pyörää ei pääse tuomaan kyseisinä aikoina, voi toisen ajan sopimiseksi olla Hopeen yhteydessä sähköpostilla osoitteeseen turku@hopeyhdistys.fi.

Valitsemme saajat asiakasperheidemme joukosta. Pyrimme jakamaan pyöriä ensisijaisesti niille, jotka eivät aikaisemmin ole saaneet pyörälahjoitusta. Lisäksi otamme huomioon perheet, joissa pyörän tarve on suuri esimerkiksi pitkän koulumatkan vuoksi.

Lahjoitettavan polkupyörän pitää olla ehjä


Me emme voi korjata rikkinäisiä tai ruosteisia pyöriä, joten emme voi lahjoittaa niitä eteenpäin. Pyörän tulisi olla valmiiksi käyttökunnossa, jotta sen pystyy polkemaan Hopen toimitiloista uuteen kotiin.

Turun Hopen asiakasperheiden määrä on lisääntynyt tasaisesti jo usean vuoden ajan. Viime vuonna perheitä oli yhteensä noin 450 ja lapsia yli 1 000. Kevään 2018 aikana Hopen asiakkaaksi on kirjautunut jo noin 250 uutta perhettä, joissa on yhteensä noin 550 lasta.

Polkupyöräkeräys järjestetään nyt kolmannen kerran. Viime vuonna saimme kerättyä 40 polkupyörää jaettavaksi vähävaraisille perheille. Autettavien perheiden määrä on suurempi kuin koskaan, joten polkupyöriä kaivataan nyt huomattavasti enemmän.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pääsiäisterveisiä!

Pääsiäinen on nyt vähän yli puolenvälin ja ollaan kyllä saatu nauttia mahtavista keleistä! Monessa lapsiperheessä kukot ja puput ovat tänään käyneet varmasti munimassa lapsille pääsiäismunia ja sen johdosta haluammekin kiittää kaikkia Hopen asiakasperheiden lapsille pääsiäisherkkuja lahjottaneita yksityisiä ihmisiä sekä yrityksiä! Tänäkin vuonna pääsiäisherkkuja tuli runsaasti ja lapset saivat sitä myöden suut makeiksi! Kiitos!


Tulevasta vielä sen verran, että heti tiistaina 3.4.2018 alkaen otamme taas polkupyöriä vastaan asiakasperheidemme lapsille. Pyörien tulisi olla ajettavassa kunnossa ja ehjiä. Tarkemmin voi kysellä puhelimitse tai sähköpostitse! Kaiken kokoisia pyöriä otamme vastaan mutta eniten on kysyntää koululaisten pyörille ollut joka vuosi.

Mutta nyt hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille lukijoille ja nautitaan tänään vielä auringonpaisteesta, huomiseksi kun on luvattu lumisateita!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Montako suklaamunaa kukko tänä vuonna munii?

Kohta se on täällä taas! Nimittäin pääsiäinen, jolloin trullit, puput ja muut pääsiäisolennot pääsevät juhlimaan. Ja nyt täällä toimistolla mietimme, että mahtaakohan tänä vuonna tänne ilmestyä lapsille pääsiäisherkkuja.

Otamme siis vastaan 22.3.2018 asti suklaamunia sekä muita pääsiäiskarkkeja jaettavaksi asiakasperheidemme lapsille. Näitä herkkuja voi tuoda toimipisteellemme Itäharjulle (Voimakatu 5) maanantaista torstaihin klo 10-14 välillä. Tehdäänkö tänä vuonna yhdessä ennätys?

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Alkuvuoden kuulumisia

Vuosi 2018 on lähtenyt rytinällä liikkeelle ja meillä vapaaehtoisilla on ollut kädet täynnä töitä. Uusia asiakasperheitä olemme ottaneet vastaan, on ollut avopäivystyksiä olemassa oleville asiakasperheille, toimitilan siivouspäiviä ollaan pidetty ja hieman tulevaa suunniteltu. Kaikenkaikkiaan ihanan kiireistä on ollut, eikä ole aika käynyt pitkäksi!

Lahjoitusten bloggaamista on myös toki ollut. Välillä on itse kukin joutunut miettimään, että mihin mikäkin tavara tai vaate taas kuuluikaan, koska tilojemme ahtauden vuoksi jotkin tavarat saattavat hetkessä vaihtaa paikkaa. Jotta saadaan mahdollisimman paljon tavaraa esille. Valitettavaa tässä tilanteessa onkin ollut, että olemme joutuneeet rajoittamaan lahjoituksien tuontia ainoastaan ennalta puhelimitse tai sähköpostitse sovittuihin lahjoituksiin, sillä toimitilojemme kapasiteetti on tullut täyteen.




Asiakaspäivinä näillä meidän käytävillä saattaa parhaimpina (vai pahimpina?) päivinä käydä kolmisenkymmentä asiakasperhettä neljän tunnin sisällä. Ruuhkahuippuina sekä asiakkaat että henkilökunta joutuvat pujottelemaan rekkien, laatikoiden sekä toistensa keskellä. Tästä syystä olemme harmiksemme tilanteessa, jossa joudumme harventamaan asiakasperheiden käyntejä nykyisestä kerran kuussa tapahtuvasta asioinnista siihen, että asiakkaat saavat tulla vain joka toinen kuukausi. Tämä käyntien harventaminen on jo porrastetusti aloitettu ja maaliskuun aikana se otetaan kaikkien kohdalla käyttöön. Tämä on meille vapaaehtoisillekin uutta, sillä olemme tottuneet näkemään asiakasperheitämme kuukausittain.




Toiveissa onkin, että pääsisimme muuttamaan tiloihin, jotka vastaisivat tämän hetken tarpeita. Jolloin voisimme palvella asiakasperheitämme paremmin emmekä olisi kuin sillit suolassa törmäilemässä toisiimme. Onko ehkä juuri sinulla tiedossa tiloja, jotka sopii meille?




Niin ja muistutuksena vielä! Hiihtolomaviikolla eli viikolla 8 olemme lomalla, jolloin toimipisteemme on suljettuna. Viikon 9 maanantaina 26.2 olemme taas levänneinä paikalla vastaanottamassa asiakkaitamme ja lahjoittajia klo 10-14! Joten hyvää lomaa ja hyvää ystävänpäivää!

perjantai 9. helmikuuta 2018

Turun Hope tarvitsee uudet, isommat toimitilat


Avustettavien lapsiperheiden määrä Turun seudulla on kasvanut, mutta onneksi myös apua tarjoavia lahjoittajia on entistä enemmän. Lisääntynyt toiminta on kuitenkin aiheuttanut meille tilahaasteita: Voimakadun toimitilat ovat käyneet aivan liian pieniksi.

Nykyiset tilat ovat niin ahtaat, että emme voi ottaa kaikkia tavaralahjoituksia vastaan. Olemme myös joutuneet harventamaan asiakasperheidemme käyntejä, koska meillä on aukioloaikoina  tupa aivan täynnä.

Toiveenamme olisi löytää yhteistyökumppani, joka tarjoaisi suuremmat tilat pientä korvausta vastaan tai sponsoroisi uusien toimitilojen vuokraa. Kaikki ehdotukset mahdollisista tiloista ja yhteistyökumppaneista otetaan kiitollisina vastaan!

Tiedätkö jonkun, joka voisi auttaa meitä? Laita viestiä turku@hopeyhdistys.fi tai soita numeroon 044 7880 815 (ma–to klo 10–14).