keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Kiitoksia ja vähän muutakin


Eräänä päivänä Hopeen tuli puhelu: haluaisitteko muutaman lavallisen leluliikkeen konkurssipesän loppuunmyynnistä ylijäänyttä tavaraa?
No, haluttiin me, todellakin!
Ihana vapaaehtoisemme Satu suhasi omalla autollaan sinne ja tänne ja vielä toisenkin kerran.
Siispä meillä on nyt "hiukan" kaikkea kivaa lapsille.

Joten muita lahjoituksia emme saa tänne sekaan mahtumaan kovinkaan paljoa.
Tarvitsemme nyt ainoastaan lasten ja nuorten kevät- ja välikausivaatteita ja -kenkiä sekä pienten kuravaatteita, kurakintaita ja saappaita.

Kaikista muista lahjoituksista toivomme lahjoittajien kysyvän ensiksi sähköpostilla: turku@hopeyhdistys.fi

Jaksathan tarkistaa vielä, että kaikki lahjoittamasi vaatteet ovat ehjiä, puhtaita ja ajanmukaisia.
Yritämme omalta osaltamme toteuttaa täällä Hopessa sitä ajatusta,  että vähävaraistenkin perheiden lapsilla ja nuorilla olisi kivat ja siistit vaatteet ja että kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus tasavertaiseen arkeen.

Mutta voi miten ihania kiitoksia olemme juuri saaneet:
-Kiitos kun autatte lasten harrastus kustannuksien maksussa. En tiedä miten pärjäisin ensi kuun laskujen kanssa ilman apuanne. Suuri kiitos teille halustanne auttaa.
Teette upeaa työtä, teidän apunne on korvaamattoman arvokasta. Kiitos kun olette olemassa.


perjantai 25. tammikuuta 2019

Alkuvuoden lahjoitukset: lasten talvivaatteet tarpeen

Hope ry:n vuosi on lähtenyt vilkkaasti liikkeelle. Alkuvuonna moni perhe tarvitsee apua, sillä perinteisesti isot laskut, lääkeomavastuut ja monet muut asiat kuormittavat perheitämme alkuvuonna. Asiasta voit lukea lisää mm. Ylen uutisesta.

Tällä hetkellä otamme mielellämme vastaan seuraavia asioita:
  • lasten talvivaatteet, erityisesti on pulaa ehjistä toppahousuista leikki-ikäisille ja ala-asteikäisille lapsille
  • myös muut talvivaatteet, kuten takit ovat toivottuja. Huomioithan kuitenkin, että emme ota vastaan aikuisten vaatteita, lukuun ottamatta vaatteita, jotka sopivat tyyliltään myös isokokoisille teini-ikäisille. Lahjoitamme vaatteita vain 0–18-vuotiaille, joten huomioithan sen lahjoituksissa.
  • talvikengät, erityisesti lapsille
  • talviurheiluvälineet, kuten luistimet, sukset ym. Huomioithan suksissa, että emme voi ottaa vastaan suksia, joissa on niin vanhat siteet, ettei niihin ei ole enää kaupassa saatavilla monoja. Mielellään otamme vastaan myös koko paketin eli sukset, monot ja sauvat. Silloin siteet voivat olla myös vanhempaa mallia.
  • lahjakortit: erityisesti vaateliikkeisiin, josta saa vaatteita eri-ikäisille lapsille. Tärkeää on myös vaateliikkeet, joista voi ostaa alusvaatteita eri ikäisille lapsille tai teini-ikäisille.
  • ruokakaupan lahjakortit
  • sisävaatteet: tähän kauteen sopivat sisävaatteet (ei siis kesävaatteita), yli 80 cm kokoiset. Emme ikävä kyllä voi ottaa vastaan pienempiä kokoja, sillä niitä on varastossa paljon.
Emme ota vastaan tällä hetkellä pehmoleluja, kirjoja tai lautapelejä, sillä niitä on varastomme täynnä.

Huomioithan, että kaikkien lahjoitettavien asioiden tulee olla ehjiä, puhtaita ja tyyliltään nykyaikaisia. Meille tulee likaisten ja rikkinäisten vaatteiden poisviennistä turhia isoja kuluja, jotka rasittavat toimintaamme. Haluamme, että vapaaehtoistemme aika ja meille tehdyt lahjoitukset menevät kaikki oikeaan tarkoitukseen eikä jätehuoltomaksuihin.

Olemme paikalla toimipisteellämme maanantaista torstaihin klo 10–14 sekä parillisten viikkojen maanantaina klo 17–19 osoitteessa Voimakatu 5, Itäharju, Turku. 

Ilmoitathan sähköpostilla etukäteen mitä olet tuomassa: turku@hopeyhdistys.fi.

Suuri kiitos avustasi, se on merkittävää kaikille alueemme vähävaraisille perheille.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Vuosi lähenee loppuaan ja Hopekin on hiljentynyt. Aivan valtavat kiitokset jokaiselle joulukamppanjaan osallistuneelle lahjoittajalle, teidän avullanne sadat lapset saavat yhden ihan oman paketin kuusen alle. Kiitos!

Turun Hopen väki viettää joululomaa 21.12.2018-7.1.2019, paikalla olemme siis loppiaisen jälkeen. Sähköpostiin vastaillaan myös vasta loman jälkeen.

Oikein rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2019!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Hope tiedottaa: Turun Hope ry:n joululahjakeräys alkaa tänään

Joululahjakeräyksen tavoitteena on saada jokaiselle vähävaraiselle lapselle ainakin yksi lahja.


Joululahjat ovat tärkeitä lapsille, mutta kaikissa perheissä niihin ei ole varaa. Vapaaehtoisvoimin toimiva Hope ry toteuttaa joululahjakeräyksen vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. Lahjoja voi toimittaa Turun Hopen tiloihin tästä päivästä alkaen, ja lisäksi joululahjoja vastaanotetaan 1.–16.12. välisenä aikana Kauppakeskus Hansassa.

Tänä jouluna Hopen lahjakeräyksessä on mukana jopa 1 200 Turun seudulla asuvaa lasta. Vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut alueella tasaisesti jo usean vuoden ajan. Kaksi vuotta sitten keräyksessä oli mukana noin 700 lasta ja viime vuonna joululahjoja kerättiin noin 1 000 lapselle.

– Joululahjojen antaminen on vanha perinne ja lapsille hyvin merkityksellinen iästä riippumatta. Lahjojen antaminen on tapa osoittaa lämpöä, arvostusta ja rakkautta. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee joululahjan, ja siksi tämä keräys on tärkeä. Joulunaika lisää ihmisten auttamishalua, mutta tukea tarvitaan toki ympäri vuoden, Turun yhdistyksen tiiminvetäjä Arja Heinonen muistuttaa.

Keräykseen tuotavien joululahjojen suositellaan olevan hinnaltaan noin 20–50 euroa. Lahjojen tulee olla uusia ja käyttämättömiä. Yhdistys toivoo, että lahjat tuodaan paketoituna, ja että paketin päälle on selkeästi merkitty lahjansaajan ikä, sukupuoli sekä paketin sisältö. Teipillä kiinnitetty lappu on helppo poistaa, kun lahjat toimitetaan Hopen asiakkaille.

– Pienten lasten suosikkeja ovat muun muassa erilaiset legot, Barbie-nuket, Baby Born -nuket sekä LEGO Friends-, Ryhmä Hau- ja Littlest Pet Shop -lelut. Vanhemmat lapset toivovat lahjakortteja urheilu-, elektroniikka- ja vaateliikkeisiin. Elokuvaliput ja pikaruokaravintolan lahjakortit ovat myös nuorten suosikkilahjoja, Arja Heinonen luettelee.

Lahjojen vastaanotto Voimakadulla ja Hansatorilla


Joululahjoja otetaan vastaan Hopen toimitiloissa 26.11.–13.12. maanantaista torstaihin klo 10–14 sekä parillisten viikkojen maanantaina klo 17–19 osoitteessa Voimakatu 5, Itäharju, Turku.   

Lisäksi Hopella on keräyspiste kauppakeskus Hansassa Turun keskustassa, johon lahjat voi tuoda. Pisteellä Hopen vapaaehtoiset antavat myös lahjaideoita.

Keräyspiste Hansatorilla on avoinna 1.–16.12. seuraavasti:
– keskiviikkoisin klo 10–14
– torstaisin ja perjantaisin klo 14–18
– lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–18

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Tonttuhommia ja muuta tietoa

Joulun tohinat ovat jo alkaneet meillä Hopessa. Joulukalenterikeräys on ollut käynnissa marraskuun alusta ja olemme todella hyvin kalentereita saaneet, kiitokset jokaiselle lahjoittajalle. Hansassa tulemme olemaan tuttuun tapaan lasten joululahjatoiveiden kera, mutta tästä tulee lisää tietoa viikolla 48.


Joulun tohinoiden vuoksi olemme täällä Hopessa myös todella kiireisiä. Toivomme, että vaate-/tavaralahjoituksia ei enää ennen joulua tuoda, sillä tarvitsemme tilaa joululahjoille. Vuodenvaihteen jälkeen otamme taas lahjoituksia vastaan. Joka tapauksessa toivomme, että kaikissa lahjoitusasioissa ollaan ensin yhteydessä sähköpostitse turku@hopeyhdistys.fi.


sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Hope syyslomalla

Turun Hope on kiinni 15-21.10., poikkeuksena 15.10 oleva iltapäivystys, joka pidetään klo 17-19 ajan jo aiemmin varanneille asiakasperheille sekä lahjoittajille.

22.10 lähtien olemme auki taas normaalisti, eli maanantaista torstaihin klo 10-14 ja parillisten viikkojen maanantaisin klo 17-19.