tiistai 21. joulukuuta 2021

Kiitokset sekä jouluntoivotukset

On tänä vuonna tullut aika hiljentyä joulun viettoon. Ja on aika kiittää jokaista lahjoittajaamme, te olette tänäkin vuonna tehneet asiakasperheillemme joulun. Teidän avullanne monet sadat lapset saavat jouluaattona edes sen yhden paketin, jossa on hartaasti toivottu joululahja. Iso kiitos 💗!

Haluamme samalla kiittää jokaista lahjoittajaamme niin yksityisiä ihmisiä että yrityksiä, jotka ovat tänä vuonna tukeneet toimintaamme sekä vaate- ja tavaralahjoitusten muodossa että taloudellisesti. Iso kiitos, ilman teidän panostusta ei toimintamme olisi mahdollista 💗!

Pikku hiljaa myös me Hopen vapaaehtoiset jäämme joulutauolle ja hiljennymme kukin tahollaan joulun viettoon. Mutta meillä on vielä yksi pyyntö sekä varhaiskasvatuksen että koulujen henkilökunnalle: kun lapset palaavat joululomilta taas työn touhuun, niin pyydämme että keskustelu joululahjoista ja muusta jätettäisiin hyvin minimiin. Vähävaraisen perheen lapselle tai nuorelle keskustelu saattaa olla kuormittava sekä sellainen, joka jättää ulkopuolelle. 

Vielä lopuksi haluamme toivottaa jokaiselle oikein ihanaa joulua sekä onnellista uutta vuotta 2022 💖

HOPE Turku lomailee 22.12.2021-9.1.2022



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti