tiistai 19. kesäkuuta 2018

Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille

Toivon päivä -kampanjan avulla saimme suuren määrän lahjoituksia, joiden avulla voimme toteuttaa vähävaraisten nuorten unelmia. Touko–kesäkuussa toteutetun kampanjan kohderyhmänä olivat asiakasperheidemme 12–17-vuotiaat tytöt ja pojat. Kampanjan myötä saimme toteutettua yli 80 nuoren unelman.


Saimme lahjoituksena muun muassa lahjakortteja, urheiluvälineitä, vaatteita, meikkejä sekä huvipuisto-, teatteri- ja festarilippuja. Kesäloman kynnyksellä nuoret ovat olleet erityisen onnellisia uusista harrastusmahdollisuuksista sekä vapaa-ajan elämyksistä.

– Kiitos lahjakorteista. Kauppavalinnat osuivat aivan nappiin ja nyt on kova into päästä ostoksille. Tästä tuli niin hyvä fiilis, kiitos tosi paljon lahjoittajille ja Hopelle!, 14-vuotias tyttö kiittelee.

– Pääsin Ikeaan valitsemaan itselleni uuden sängyn. Lisäksi Ikea tarjosi herkulliset lihapullat kaupan päälle, 17-vuotias poika iloitsee.

Joidenkin nuorten unelmat toteutuivat kampaamolahjakortin, synttäreiden, ravintolaillallisen, hotelliyön, kalastusreissun tai mopokortin muodossa. Onnistuimme myös saamaan lahjoitusten avulla muutaman tietokoneen, kuulokkeet, pelikonsolin ja älypuhelimen sekä sähköpyörän.

– Karting-synttärit, sainko minä oikeasti tämän kaiken? Onko yksi ihminen antanut mulle näin paljon, tämähän maksaa ihan hirveästi?, lahjoituksen saanut poika hämmästelee.

– Täällä äiti ja poika ovat aivan sekaisin päästään. Saimme eräältä yritykseltä lahjoituksena kauan odotetun toiveen, sähköpyörän. Pyörän hakijaksi ilmoittautui ystäväni taksiyritys, joka halusi lahjoittaa pyörälle kotiinkuljetuksen. Kaiken lisäksi pyörään oli vielä kiinnitetty Hesburgerin lahjakortti. Jätkä lähti siitä aika nopeasti fillarilla herkuttelemaan, pojan äiti iloitsee.

– Oli aivan mahtavaa saada pleikkari! Nyt pääsen vihdoinkin pelaamaan yhdessä kavereiden kanssa. Tämä on onnen päivä, 14-vuotias poika riemuitsee.

– Minulla tuli ihan kyynel silmään, kun poikani sai Hopen kautta näin mahtavan lahjan. Itse en pystyisi pelikonsolia hänelle hankkimaan, 14-vuotiaan pojan äiti hymyilee.

Kampanjan lahjoittajat olivat sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä. Asiakasperheidemme lukiolaisista kaksi sai koko lukion ajaksi lukiokummin, joka avustaa koulukirjojen hankinnassa koko lukion ajan.

Osa nuorten toiveista on vielä toteuttamatta. Haluaisitko sinä auttaa? Toiveita voi tiedustella puhelimitse numerosta 044 788 0815 Hopen aukioloaikoina tai sähköpostitse osoitteesta turku@hopeyhdistys.fi.

Turun Hope on avoinna maanantaista torstaihin klo 10–14 sekä parillisten viikkojen maanantait klo 17–19. Toimitilat sijaitsevat osoitteessa Voimakatu 5, Itäharju, Turku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti