keskiviikko 16. elokuuta 2017

Loppukesän tervehdys Hopen Turun väeltä!

Kesälomat on vietetty, kukin tahoillaan. Nyt olemme palanneet levänneinä, uusin voimin ja toimin.

Kevätkauden päättyessä mahdollistimme monelle asiakasperheiden lapselle erilaista kesän virkistystoimintaa, mm. leirejä sekä jaoimme pääsylippuja uimaloihin ja moniin muihin aktiviteettipaikkoihin.

Kaikki edellämainittu oli mahdollista vain tukijoidemme avulla.

Kesäloman lopuksi olimme mukana Hansakorttelin kutsumana heidän koulunaloituskampanjassaan. Neljän päivän aikana keräsimme asiakasperheidemme lapsille ja nuorille 300 uutta koulureppua Hansatorilla.
Koulureppuja saimme vielä 190 kpl OP:n paikallispankkien koulureppukeräyksestä, jonka he toteuttivat itsenäisesti.
Yksityiset ihmiset ja jotkut yritykset ovat myös lahjoittaneet reppuja tuomalla niitä varastollemme, Voimakadulle.

Olemme erittäin kiitollisia kaikille, jotka ovat keräyksiin osallistuneet, ilman teitä ne  eivät olisi onnistuneet! Lämmin kiitos lahjoittajille, olette tehneet monta pientä ja isompaakin koululaista onnelliseksi uudesta repustaan!

Nyt jatkamme ns. normaalia toimintaamme, mutta erilaisia tempauksia ja tapahtumia on ajatuksissa.

Lämmintä ja aurinkoista loppukesää kaikille!

Seuraattehan blogia ja myös nettisivujamme, jossa näkyy ajankohtainen lista päivittyvistä tarpeistamme. Aukioloajoissa hieman muutoksia, yhteystiedot ennallaan ja parhaiten meidät tavoittaa sähköpostilla.

Yhteistyöterveisin!
Hope yhdessä ja yhteisesti, Turun tiimi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti